perjantai 8. joulukuuta 2017

Yli vuoden tauon jälkeen

Hieman alle viikko takaperin heräsin epäinhimmillisen aikaisin, sillä edessä oli lähes kolmen tunnin ajomatka. Hyppäsin muutaman muun kanssa Karkin autoon ja suuntasimme Parkanoon, Suomen Kanihyppääjät ry:n pikkujoulukisoihin.

Päälle vuoteen en ole nähnyt yksiäkään kanikisoja ja nykyinen meininki on yhä melko tuntematonta. Paljon on muuttunut siitä, kun vielä pari vuotta sitten kisailin ahkerasti. Kaikenkaikkiaan kisoista jäi kuitenkin oikein mukava fiilis, kaikilla tuntui olevan kivaa ja mikä tärkeintä, kaneja käsiteltiin nätisti.

Sen verran mukava reissu oli, että saa nähdä nähdäänkö minua vielä kanienkin kanssa kisoissa joskus tulevaisuudessa. Viimeviikon perusteella voisin uskaltautua kisailemaan taas hieman.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti