sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Leipomuksia

Joululoma lähestyy loppuaan ja pian on aika palata kouluun. Univelkojen pois nukkumisen lisäksi käytin ylimääräistä aikaa jopa hyödyksi ja leivoin paljon kaikenlaista niin itselleni kuin lemmikeillekin.

Tein keksejä sekä Feetulle että kaneille, mutta tällä kertaa en edes yrittänyt keksiä ohjeita itse, vaan etsin ne suoraan netistä. Molemmat ohjeet olivat englanninkielisiä, joten netin muunnoslaskurit olivat apuna esimerkiksi uunin lämpötilan kanssa. :D Tässä vielä linkit ohjeisiin; koiralle ja kaneille. Täytynee varmaan painottaa vielä tässä vaiheessa, että kyseessä on tosiaan herkkuja. Niitä ei syödä paljoa, ja vain palkinnoksi esim. temppuillessa. Jauhot, banaanit, ynnä muut epäterveelliset asiat eivät siis kuulu lemmikkieni päivittäiseen ruokavalioon.

Kun kerran leivoin eläimillekin, pitihän sitä itsellekin jotain tehdä. Syntyi siis ensin mokkapaloja ja niiden loputtua myös "piparipullia". Mokkapalojen ohjeen kokosin netistä löytyvää taikinaohjetta muokaten ja yhdistäen siihen leivontakirjasta kuorrutteen. Piparipullien ohjeen yhdistelin muokkaamalla jauhopussin kyljessä olevaa pullataikinaohjetta ja lisäämällä siihen kaupan piparitaikinaa, joka piti käyttää johonkin näin joulun loputtua. Molemmat leipomukset olivat itseasiassa vegaanisia ja näiden kuulumisesta päivittäiseen ruokavalioon ei puhuta nyt..

Nyt niitä kuvia! Osan kuvista otin itse ja osan otti äitini, koska taikinaisilla käsillä kuvaaminen ei ole kovin hyvä ajatus.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti