sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Koiramessut 2016

Lauantaina oli talven toisten messujen aika. Lähdin heti aamusta junalla kohti Pasilaa ja Messukeskusta. Feetu ei luonnollisestikaan ollut mukana messuilemassa, sillä se ei kovin näyttelykelpoinen yksilö ole. :D Niinpä koko päivä koostui kojujen kiertelystä, shoppailusta, kaverien näkemisestä sekä tietysti erilaisten koirien ihailusta. Tykkäsin hirmuisesti rotutorista, jossa oli monen eri rotuyhdistyksen pisteet vierekkäin ja pääsi näkemään paljon todella erilaisia koiria.

Viimevuoteen verrattuna mukaan tarttui todella vähän tavaraa. Kuinka lienee, johtuuko valikoiman huonommuudesta vai siitä että olin kriittisempi kaikenmaailman ilmaisnäyyteiden kanssa. Viime vuonna kotona oli kuitenkin pentu, jolloin lähemmäs kymmenen eri näytepussin ottaminen ei tuntunut laisinkaan huonolta idealta. Messuostosten lisäksi laitettiin kuitenkin pari superkivaa juttua tilaukseen Peten koiratarvikkeesta, sillä täytyyhän siellä oleva alennus hyödyntää!

Koiramessut päättivätkin meidän tämänvuoden melko hiljaisen tapahtumakauden ja loppuvuodeksi katoamme joulunviettoon. Ensi vuonna sitten uusiksi, kenties paremmalla menestyksellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti