sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Talvi kävi kylässä

Ei ole kauaa siitä kun kadut olivat vielä lumen peitossa ja maassa oli paksu hanki. Siitä ei valitettavasti kovin pitkään saatu nauttia, mutta ehdittiin ulkoilla Feetun kanssa siitä huolimatta.

Pian minulla alkaa koeviikko ja tekemistä on todella paljon. Lähden kouluun ennen auringonnousua ja kotiin palatessani on jo piemää, joten kuviakaan ei saa otettua kuin viikonloppuisin. Viikon ahkeroinnin jälkeen voin taas ottaa rennommin ja odotella joululomaa (oikeasti odotan joulua jo nyt). Kaneja en luonnollisesti voi ulos viedä, mutta niistäkin tulee kyllä juttua heti kun jaksan kuvailla sisätiloissa. :D

Feetu on pieni ja hanget olivat paksuja, joten koira joutui kahlaamaan kinoksissa. Feetua se ei kuitenkaan haitannut tippaakaan, vaan poju oli aivan innoissaan leikkimässä lumessa! Nyt sitä ei tosin kiinnosta ulkoilla enää ollenkaan, kun ulkona on vettä ja loskaa. Sitten katse takaisin kinoksiin, otin tosiaan kameran mukaan metsälenkille parina eri päivänä ja sain muutamat kelvolliset kuvat tänne blogiin saakka. Tässäpä siis ne!





<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti