torstai 17. joulukuuta 2015

Luukku 17 - Huone kaniturvalliseksi

Mahdoton tehtävä. Vaikka minkälaiset viritelmät kehittäisit, tulet silti löytämään kanisi kielletystä paikasta. Tässä postauksessa kuitenkin muutama tapa joilla olen saanut vähennettyä kanien pääsyä niille sopimattomiin paikkoihin.

Ensimmäisenä täytyy tottakai aidata sängynaluset, lipastonaluset ja muut paikat joihin kaneilla ei ole asiaa. Itse aitasin sängynalusen gerbiilien vanhalla juoksuaitauksella. Jotkut käyttävät siihen kompostukehikkoja, jotteivat kanit pääsisi sängyn päälle. Omat kanini eivät ainakaa vielä ole pissineet sänkyyni, joten en ole kokenu komppareita tarpeellisiksi.















Seuraavan johdot. Melkein jokaisen kanin lempipuuha, johtojen syöminen. Itsekin olen pari kertaa löytänyt katki syödyn johdon, ja se on kaikkea muuta kuin kivaa, varsinkin jos kyseessä on puhelimen laturi. Tästä johtuen säilytän kaikkia johtoja, jotka eivät sillä hetkellä ole käytössä, pöydällä jonne kanien ei pitäisi päästä. Käytössä olevat johdot ovat kiinni sängyn alla olevassa pistorasiassa.



Myöskään vaatteita, laukkuja tai muutakaan tavaraa ei kannata säilyttää kanien ulottuvilla. Sen jälkeen ne eivät kauaa ole ehjiä. Kun Pippin kerran mutusteli hienoon nahkalaukkuuni viillon, aloin säilyttää kaikkia laukkuja naulakossa jotta ne välttyisivät samalta kohtalolta.




Kun kaikki tavarat on saatu suojaan, on aika keksiä kaneille huoneeseen muuta tekemistä kuin kiellettyihin paikkoihin yrittäminen. Itse laitoin lattialle ison pahvimökin sekä kaksioisaisen tunneilin. Kun kaikki sitten on valmista, saatat mahdollisesti kyetä seuraamaan kanien jaloittelua ilman että joudut pelastamaan tavaroitasi niiden hampaista. :'D




























4 kommenttia: