torstai 22. lokakuuta 2015

#157 Onni on...- haaste!

Alkuviikosta kuvaamani videon muokkaamisen ollessa vielä työn alla päätin toteuttaa tämän haasteen nyt. Haasteen minulle heitti Vera, Superlemmikit blogista ja haasteen ideana on laittaa kolmesta seitemään kuvaa omien kanien lempiasioista. Tämän jälkeen pitäsi vielä haastaa mukaan kolme muutta kaniblogia.

Onni on...













...riehua pihalla!
Meidän kanit rakastavat ulkoilua, niin aitauksessa kuin vapaanakin. Ulkona on enemmän tilaa riehua ja juoksennella ympäriinsä, sekä tottakai paljon syötävää.




























...syödä herkkuja!
Jokainen kanini rakastaa ruokaa. Aina tullaan yhtä innoissaan vastaan, oli mukana sitten pellettiä, porkkanaa, kuivattua omenaa, salaattia tai banaania. Tästä johtuen herkuilla täytettävät aktivointilelut ovat todella suosittuja meillä.



(c) Karkki

























...hyppiä esteitä!
Esteilystä nauttivat kaikki kanini. Osalle riitttää hieman matalammat esteet, osa taas loikkii innoissaan todella suuriakin esteitä. Kesällä kanit pääsevätkin kisailemaan vähintään joka toinen viikonloppu, mutta näin talven tullen valitettavassti hieman harvemmin.




























...saada ystäviä!
Kanit ovat sosiaalisia eläimiä ja tarvitsevat seuraa. Naomi tarvitsee oman kanikaverin ja asuikin meille tullessaan Brunon kanssa. Brunon kuoltua se eli hetken yksin, eikä selvästikään nauttinut siitä. Sen jälkeen Pippin muutti Naomin kaveriksi ja molemmat viihtyvät toistensa seurassa mahtavasti. Poppy asuu tällä hetkellä yksin, mutta yritän saada sitä totutettua Naomin ja Pippinin kaveriksi, sillä sekin selvästi nauttii toisten kanien seurasta.
Merlin on leikkaamaton uros joten sitä ei luonnollisesti voi yhdistää kenenkään kanin kanssa. Merlu kuitenkin rakasta ihmisiä, tulee kutsusta luokse ja on aina häkin ovella vastassa kun tulen koulusta.



(c) Roosa R.

























...tutkia uusia paikkoja!
Varsinkin Pippin ja Poppy ovat todella uteiliaita kaneja ja aina uuteen paikkaan saavuttaessa ne alkavat innoissaan tutkia sitä. Tämä on hyvä puoli niin kisoissa kun muuallakin, sillä kani ei arkaile vaan tutustuu mielellään kaikkeen uuteen.

-----------------------------------------------------------------------------

Haastan mukaan seuraavat kolme blogia:




4 kommenttia:

  1. Kanien riemuloikat ovat aina jotain niin väkisinkin hymyä aiheuttavaa. Eniten jaksaa aina hymyilyttää nuo poikaset, kun ne alkavat ottamaan ensimmäisiä riemuloikkiaan pitkin mattoa juoksennellen, näyttävät lähinnä siltä kuin saisivat jotain kohtauksia :D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloloikat ovat kyllä mahtavia! Itse olen vain pari kertaa päässyt näkemään poikasten loikkimista, mutta hellyttäväähän se oli :'D

      Poista