tiistai 8. syyskuuta 2015

#145 Tasan kaksi vuotta sitten

Tasan kaksi vuotta sitten tämä hulluus pyörähti käyntiin. Tasan kaksi vuotta sitten hankin ensimmäisen ikioman kanini. Tasan kaksi vuotta sitten hankin ensimmäistä kertaa kanin kasvattajalta. Tasan kaksi vuotta sitten Naomi tuli taloon.

Naomi tuli Brunolle kaveriksi ja minulle harrastuskaveriksi, sekä tottakai lemmikiksi. Se oli ensimmäinen uusi lemmikki moneen vuoteen.

Naomi on todella huolehtiva ja ystävällinen kani. Se tuli Brunon kanssa todella hyvin toimeen, ja hoivasi ystäväänsä paremmin kuin kukaan muu olisi voinut. Se on kani joka ei pärjää yksin, vaan tarvitsee lajitoverin seurakseen. Pippinin kanssa totuttaminen oli hankalampaa, mutta kun se oli ohi, tulivat nämäkin kaksi kania toimeen mitä parhaiten.

Brunoa en ollut ikinä viitsinyt käyttää näyttelyissä, mutta Naomi oli puhdasrotuinen, sillä oli paperit ja kaikki joten aloittaminen tuntui helpommalta. Sitäpaitsi Naomin kasvattaja oli luvannut neuvoa kaikessa tarpeellisessa. Näinollen ilmoitin Naomin pet-näyttelyihin Pornaisiin. Ennen näyttelyitä juttelin vielä kasvattajan kanssa puhelimessa ja hän neuvoi mitä kaikkea tulee ottaa huomioon. Ensimmäiset näyttelyt menivät melko hyvin ja sain sieltä uusia ystäviä. Tykästyin touhuun sen verran että kävin vielä muutamissa muissa näyttelyissä.

Naomin avulla tutustuin muutamaan kani-ihmiseen ja pääsin käymään tapahtumissa.  Näyttelyissä näin paljon erilaisia kaneja, ja kerran näyttelyiden yhteydessä oli estehyppynäytöskin. Sitä kautta kiinnostuin lisää näyttelyistä, estekisoista ja kaikesta muusta kaneihin liittyvästä. Voisin siis sanoa että ilman Naomia olisin tuskin aloittanut kaniharrastusta taikka päässyt tänne missä nyt olen.

Tähän loppuun vielä kuvia Naomin elämän varrelta. ♥








2 kommenttia: