tiistai 21. huhtikuuta 2015

#124 Uusi kamera!

Sain tosiaan eilen vihdoinkin uuden kameran, joka on samalla ensimmäinen kunnon järkkärini. Toivonmukaan tästä lähtien saan blogiinkin laadukkaampia kuvia. Kyseessä siis Canonin 1200d. Kameran mukana tuli joku kittiputki  jota en ole vielä ehtinyt testata, joten tämän postauksen kuvat on otettu eri putkella. Itse olen ainakin tähän mennessä ollut todella tyytyväinen tähän kameraan, ja osaan jopa jo käyttää tätä jotenkuten! Innolla odottelen seuraavia kisoja, jotta pääsisin testaamaan millasia hyppykuvia tällä saa.

Ihan aloittelija olen kuitenkin järkkäreiden kanssa, joten kuulisin mielelläni palautetta kuvista ja muutenkin vinnekjä siitä millaisilla asetuksilla kanattaa kuvata ja millasia obejktiiveja käyttää kaneja kuvatessa! :')

Nyt kuitenkin itse asiaan, eli kuviin, joita tulikin melko paljon! Näitä kuvia ei ole muokattu laisinkaan, sillä en omista kunnollista kuvanmuokkausohjelmaa.. :D
















maanantai 20. huhtikuuta 2015

#123 Vantaa 18-19.4.

Kevään ekat ulkokisat takana! Kanit menivät kivasti ja oli todella mukavat kisat taas kerran, ja luokat sujuivat noepasti. Kiitokset siispä kisojen järjestäjille Milalle ja Karkille! :') Koitan jättää tästä postauksesta turhan jaarittelun pois ja kertoa vain tärkeimmät asiat, sillä näitä kisapostauksia on melkein jokaisessa blogissa tällä hetkellä.
Kuvat (c) Karkki ja Kira.


LAUANTAI


Merlin meni helpon mutkansa ekan kierroksen seitsemällä vihreellä.. :D Poju oli aika hämillään, mutta eteni kivaa vauhtia ja kokeili kaikkia esteitä. Toinen kierros menikin jo paljon paremmin, vain kolmella virheellä. Niistäkin yksi olisi ollut vältettävissä korjaamalla. Hienosti se kuitenkin alkaa tajuta esteiden idean. VIDEO

Pippin meni helpon mutkan molemmat kierrokset yhdellä hölmöllä virheellä, joka tuli hieman hankalasti tajuttavasta yhditelmästä. Klassausta tultiin kuitenkin hakemaan, ja sen me saimmekin. Pippin kisaa siin nyt vihdoinkin myös kv mutkaa! VIDEO

Poppy sähelsi mutkan ekan kierroksen kolmella virheellä, sen kummemmin keskittymättä. Toiselle kierrokselle se kuitenkin heräsi ja lähti tykittämään kovaa vauhtia. Toinen kierros siispä puhtaasti, klassaus ja toinen sija! On se vaan hieno kani! VIDEO



























SUNNUNTAI

Poppy hyppi sunnuntana toisen kv suoransa ikinä. Virheitä en muista, mutta moelmmat kierrokset se meni aika monella virheellä. Upea vauhti sillä kyllä oli, ja paljon hienoja loikkia! Sähläsi vain turhan paljon. :D Mutta ei Poppylla ole mitään kiirettä sinne vaikeaan klassautua, joten eipä tuo sinäänsä haittaa. VIDEO

Pippin meni ekan kierroksen vissiin kolmella virheellä, en muista tarkasti. Se oli ekan kierroksen ajan hieman hämillään ja virheet olivat ihan hölmöjä. Toiselle kierrokselle se kuitenkin paransi ja meni upean yhden virheen radan, saaden samalla klassauksen ja sijoittuen viidenneksi! Pippin on siis enää yhden klassauksen päässä vaikeasta, mahtava kani! ♥ VIDEO




torstai 16. huhtikuuta 2015

#122 Mitä mukaan kisoihin?

Tässä postauksessa annan vinkkejä siitä mitä kannattaa (tai pitää) ottaa mukaan kisoihin. Koetin tehdä tästä postauksesta mahdollsimman kompaktin ja kerätä tähän vain ne tärkeimmät tavarat ja jättää kaiken "turhan" pois.



Boksi

Kani on kisapäivän ajan boksissa, joten boksin tulee olla hyvän kokoinen ja siellä on oltava kaikki tarvittava. Eli heinää, vettä ja pohjalla jotain joka imee pissan. Joihinkin kisoihin voi ottaa mukaan myös komppareita, joissa kani voi olla päivän ajan. Jos niistä saa kasattua turvallisen ja kaninpitävän aitauksen ne ovat monesti boksia parempi (ja tilavampi) vaihtoehto.


Heinää

Vaikka boksissa onkin heinää, niin voin luvata ettei se tulee riittämään koko päivää. Suosittelen siis
varaamaan mukaan hieman ylimääräistä heinää. Omilla kaneillani on monesti bokseissa aamulla kunnolla heinää, mutta joudun siltä lisäämään sitä ainakin pari kertaa päivän aikana. :D Omat kanini syövät kuitenkin kisoissayleensä hieman vähemmän kuin mitä kotona, joten ihan hirveitä määriä heinää ei välttämättä tarvitse mukaan ottaa.





Valjaat

Valjaat on pakko olla kisoissa mukana, sillä ilman valjaita ei kani voi kisoissa hyppiä. Yleisimmät ovat joko H-valjaat tai lapavaljaat. Itselläni on käytössä molempia, mutta henkilökohtasesti pidän lapareista enemmän. Kaikki sellaiset valjaat joissa veto ei kohdistu kaulaan kelpaavat kuitenkin hyvin.






Kamera (jolla saa videota)

Ihan vain sen takia että kuvat ja videot omasta kanista ovat jälkeenpäin kivaa katsottavaa, ja postaukset ovat tylsiä ilman niitä. Oman kanin radasta kannattaa olla video myöskin siksi, että jos jokin sekaannus sattuu voit videolla todistaa miten kanisi meni. Tämän opin itse kantapään kautta ja sen takia Pippin kisaakin yhä helppoa mutkaa, vaikka se varmasti sen messuilla puhtaasti meni, mutta koska mulla ei ole radasta videota, en voi tehdä asialle mitään.. :/ Joten ihmiset ottakaa niitä videoita, niin omista kuin muidenkin kaneista.




Jotain syötävää 

Kisoissa tulee varmasti jossain vaiheessa nälkä, tai vähintään jano. Syötävää kannattaa siis varata mukaan, tai vaihtoehtoisesti rahaa jos lähellä on kauppa. Kesäkisoihin kannattaa myöskin ottaa mukaan kunnolla vettä sekä itselleen että kanille, helpottaa kummasti oloa! :'D Itse otan nykyään kaikkiin kisoihin mukaan jotain kahvia, ihan vain koska se on hyvää ja piristävää.. Tosin joka kisoissa vähintään yksi kaveri tulee kummastelemaan sitä että juon kahvia.. XD

maanantai 13. huhtikuuta 2015

#121 PetExpo 2015

Nyt on messut viettetty, ja mahtavaa oli! Tapasin pitkästä aikaa kaikkia ihania kani-ihmisiä, ja olihan edellisistä kisoistakin kulunut jo jonkin verran aikaa. Messuilla olin siis koko viikonlopun, mutta en ostanut muuta kuin kolme heinäporkkanaa, pehmiksen ja metrilakuja.. :D Olin myös molempina päivinä jonkin aikaa Estekanien esittelypisteellä Pippinin kanssa. Siellä oli siis messuvierailla mahdollisuus kokeilla kanien hypyttämistä ja olin muutaman muun kanssa ohjaamassa siellä. Pippin jaksoi hienosti ja homma oli palkitsevaa, sillä monet lapset olivat todella innoissaan päästessään hypyttämään kaneja. :') ♥
Postauksen kuvat (c) Vera L ja Karoliina L. 

LAUANTAI


Naomi oli petissä ja sai huikeat 94.5p! Parhaat pisteet mitä kanini ovat ikinä saanet. Tytsy sai myöskin kuman 5p kohdista ja lahjoituspalkinnon turkista. Lahjoituspalkintona olivat ihanat pupukorvikset. Eli eipä ollut tälläkertaa ollenkaan turhaa laittaa tytsy pettiin.

Pippin kisasi kv suoraa, jonka meni harmillisesti kahdella hölmölllä virheellä.. Hienoja loikkia sillä oli, ja vauhtiakin löytyi jonkin verran. Poju jaksoi kuitenkin hienosti olla pitkään pientenkin lasten hypytettävänä, ja varmasti ilahdutti monia.

Poppy hyppi ekan kv suoransa ikinä, joten odotukset olivat kaikkea muuta kuin korkealla. Tytsypä kuinktenki yllätti ja hyppi nätin yhden virheen radan mukavalla vauhdilla. On se vaan niin hieno kani!

Merlin oli helpossa suorassa ja ylitti kaikkia odotukset tykittäen radan vain yhdellä virheellä! Saatiin siis vihdoinkin ensimmäinen klassaus. Hyppytyyli sillä on vielä vähän hakusessa, mutta hienoja loikkia oli kumminkin. Innolla odotan miten se hyppii Vantaalla ulkokisoissa. 




SUNNUNTAI


Naomi oli myös sunnuntain petissä. Tuomarit olivat eri kuin lauannataina joten tälläkertaa "vain" 92.5p. Hienosti se jaksoi pitkän messuviikonlopun ja sunnuntainakin nappasi mukaan lahjoituspalkinnon turkista. Hieno tyttö kaikenkaikkiaan. :')

Pippin kisasi viimeisen helpon mutkansa sunnuntaina! Edit: Meni kuulemma kahdella virheellä.. :o Jännä kun en itse huomannut, eikä mulle niin kisoissa sanottu. xd Poitsu tykitteli hienon nopean radan! ♥  Videota tästä radasta ei valitettavasti ole. Tämä hieno pikkumies sai myös lahjoituspalkinnon nopeudesta. Lahjoittaja oli Rabbits Milling About -blogi ja palkintona oranssi hihna. Oli kyllä enemmän kuin hyödyllinen palkinto, sillä Pippin on syönyt edellisen hihnasa melkein poikki. 

Poppy loikki myöskin helppoa mutkaa, ja oikein hienosti menikin. Kaksi hölmöä virhettä sieltä tarttui matkaan, mutta ehkäpä me sitten vantaalta se klassaus saadaan. Hienosti ja hyvällä vauhdilla se kuitenkin meni.

Merlinkin oli helpossa mutkassa. Jo heti aamulla se oli selkeästi hermostuneenpi kuin lauantaina. Se näkyi myös radalla sillä se sähläsi hieman liikaa molemmilla kierroksilla. Tuloksena siis kolme virhettä. Upeasti poju kuitenkin jaksoi koko pitkän viikonlopun! :')



Päivän lopuksi järjestettiin vielä epävirallinen tiimihyppy. Merlin kisasi tottakai veljensä Edwinin kanssa, Poppy oli Nutellan parina ja Pippin päätyi Hennan Jedin pariksi. Virheitä tuli kaikilla, mutta hauskaa oli! 

Tässä vielä videokooste messuilta!

torstai 9. huhtikuuta 2015

#120 Mitäs kaikkea on tullut tehtyä?


Noh, aikas paljon kaikkea.. :D

Maanantaina, kun oli vielä lomaa, päätin leikata Naomin kynnet, harjata sen ja putsata sen hajurauhaset. Siinä kuluikin ihan mukavasti aikaa, sillä Naomilla on hyvin tummat kynnet joista on vaikeaa nähdä verisuonta. Sillä on myöskin pitkä turkki, joka takkuuntuu helposti ja senkin selvittelyssä kului aikaa (vaikka harjaankin sen melko usein).
Lopputuloksena oli kaunis ja siisti kani, housut täynnä kaninkarvaa ja kädet täynnä naarmuja. :'D












Eilen illalla olin yllättävän ahkera ja siivosin huoneeni ja kanien häkit vielä normaalia huolellisemmin, Keräsin myöskin kaikki turhat roinat lattialta ja nostin maahan jääneet johdot ylös, jotta voisin kääntää kaneille edes hetkeksi selkäni niiden ulkoillessa ilman että joutuisin pelkäävän niitten syövän jotain tärkeää. Laitoin myös kanien boksit messuja varten  valmiiksi, jotten huomenna joutuisi kiireessä tekemään kaikkea.




















Onhan tässä tullut väsättyä blogiin uusi ulkoasukin, sillä vanha talvinen ulkoasu alkoi kyllästyttää. Kertokaapa mitä mieltä olette! :)
Ja kaiken tämän lisäksi kerkesin vielä väsäämään Veralle uuden bannerinkin. Siitäkin saa antaa palautetta.



Ylihuomenna koittavatkin jo ne kauan odotetut messut! Mahtavaa päästä pitkästä aikaa kisailemaan, tapaamaan ihania ihmisiä ja tottakai nauttimaan messualennuksista! Saa nähdä mitä siitä tulee kun lähden neljän boksin kanssa messuille ja yritän saada vietyä kaikki kanit oikeille paikoille.. :D Saan onneksi sentään kyydin messariin, ettei tarvitse julkisilla seikkailla.
Oletteko te tulossa PetExpoon?

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

#119 Pääsiäispupuja ja estetreenailua!

Ensialkuun täytynee toivottaa hyvää pääsiäistä kaikille! ♥











Alunperin minun piti tulla laittamaan nämä kuvat tänne jo eilen, mutta lähdinkin seikkailemaan muutamaksi tunniksi kaupungille Karkin kanssa.. Sen jälkeen en enää jaksanut ruveta väsäämään postausta, joten päädyin vain editoimaan videota. Tässä nyt kuitenkin vihdoin nämä kuvat.. :'D

Pian koittaa se kauan odotettu PetExpo, jonne lähden tänä vuonna neljän voimin. Sen takia päätinkin hypyttää kaneja, ne kun eivät olleet päässeet hyppimään ainakaan pariin viikkoon ennen tätä. Esteille lähtevät Pippin, Merlin ja Poppy. Lauantaina Poppy ja Pippin ovat kv suorassa ja Merlin helpossa suorassa, sunnutaina kaikki hyppivät helppoa mutkaa. Kuten videosta näkyykin, kaikki puput hyppivät sekä ulkona että sisällä oikein nätisti! Toivottavasti sama meno jatkuu messuillakin. :)
Kamera ei tosin ollut yhteistyöhaluinen ja lopetti kuvaamisen kesken, kun hypytin Merliniä sisällä..

Naomikin pääsee messuille molenpina päivinä, tosin ainoastaan petteilemään. Näyttelyihin valmistautumisesta tulee luultavasti jonkinmoinen postaus ensi viikon aikana.
Kävin itse viimeksi petteilemässä kesäkuun lopussa, joten en välttämättä itsekään muista aivan kaikkea mitä pitäisi ottaa huomioon.. :'D